Uimastadion Helsinki-päivänä

Kävin uimassa Stadikalla Helsinki-päivänä. Innoissani poljin Pasilan työmaiden läpi.

Oli jotenkin lohdullista olla pitkästä aikaa uimahallissa kaikenkokoisten ja -muotoisten ihmisten parissa: On ihana huomata, kuinka yleisessä uimahallissa en välitä tippaakaan siitä, katsooko joku vai ei. Tuttujen kanssa on eri juttu. On jotenkin siistiä olla mukana siinä luonnollisuuden massassa.

Lähdin uimaan tarmokkaasti ja kuntouimarirata osoittautui ensimmäisen 50 metriä uituani liian hitaaksi. Tavoitteeksi, kuten aina, kannattaa ottaa sellainen aika ja matka, minkä on joskus pystynyt uimaan. Tavoitteenani oli siis kaksi kilometriä tuntiin. Kahmin seuraavalle radalle.

Ehdin uida rintauintia aika tasan vartin kun polveen sattui. Sinänsä huvittavaa, että uinti on varmaan yksi turvallisimmista lajeista. Siinä sitten yritin uida, mutta luovutin aika pian. Saunan kautta suihkuun ja pyörällä kotiin. Joku toinen päivä uusi yritys paremmin lämmitelleenä ja venyteelleenä.